Olet täällä

Ylämyllyn apteekki

Yhteistyöllä siitä selvittiin

Vuonna 2017 Eija Huhtakangas oli vasta aloitellut uraansa apteekkarina, kun hänen piti jo alkaa suunnitella Liperin Ylämyllyn apteekin muuttoa uusiin liiketiloihin. Apuun riensi VMP-interior!

Luotettava kumppani oli projektissa ensiarvoisen tärkeä, joten Huhtakangas ei aikaillut.

– Vaikka muutto tapahtui vasta kesän 2018 korvilla, halusin VMP-interiorin projektiin mukaan aikaisessa vaiheessa. He auttoivat esimerkiksi vuokrasopimuksen laatimisessa sekä tilojen suunnittelussa ja rakentamisessa, apteekkari muistelee.

Suunnittelijan toivottiin hyödyntävän vanhan apteekin käyttökelpoisia kalusteita – ja siinä myös onnistuttiin! Apteekkiin ovat löytäneet myös uudet asiakkaat. 

– Lokakuussa Ylämyllyn apteekki on toiminut uudessa paikassa neljän kuukauden ajan, ja tänä aikana asiakasmäärämme on kasvanut.

Eija Huhtakangas
Apteekkari
Uuden ja vanhan yhdistäminen vaatii osaamista. Täällä ei todellakaan arvaisi, mikä on vanhaa ja mikä uutta.