Olet täällä

Lapuan keskusapteekki

Oikeaan aikaan oikeassa paikassa

Lapua oli apteekkari Satu Åkermanille ennestään vieras kaupunki. Siksi olikin arvokasta, että kaupungin virkamiehet antoivat hyvät vinkit. Sen jälkeen VMP-interiorin ripeä toiminta varmisti apteekille paikan uudessa kauppakeskuksessa.

Eräänä perjantai-iltapäivänä Lapuan teknisessä virastossa apteekkari Satu Åkerman sai kuulla, että uuden kauppakeskuksen rakentamispäätös oli tehty. Se olisi erinomainen paikka apteekille, sillä nykyinen kiinteistö oli vanha ja huonossa kunnossa. Virastossa sanottiin suoraan myös se, että muut keskustan kiinteistöt olivat huonokuntoisia.

– Siellä heitettiin ilmoille kysymys, että kannattaako keskustan kiinteistöjä lähteä remontoimaan apteekin tarpeisiin. Se vahvisti päätökseni, ja halusin siirtää apteekin uuteen kauppakeskukseen.

Åkerman otti saman tien yhteyttä VMP-interiorin Veli-Mattiin ja kertoi tilanteen. Veli-Matti tiesi heti oikeat yhteyshenkilöt ja lupasi selvittää asian.

– Sain vielä saman perjantain aikana vastauksen, että kauppakeskus ottaa mielellään apteekin tiloihinsa. Arvostin erityisesti VMP-interiorin nopeaa reagointia heti alkumetreillä, sillä sain huolen pois harteiltani.

Apteekkari Satu Åkerman
Lapuan keskusapteekki
Olin huojentunut VMP-interiorin avusta läpi koko uudistusprojektin, sillä minulla oli projektin alkaessa vielä edellinen apteekki hoidettavana. Oma aika ja ammattitaito eivät olisi mitenkään riittäneet projektin läpiviemiseen. Ja vaikka suunnittelu- ja rakennusvaiheissa asioita tuli mieleen pitkin matkaa, heihin oli aina helppo ottaa yhteyttä.
Designer Marjut Hakala
VMP-interior
Kassa ja sen taustalla oleva puupaneeli pohjalaisine vinoneliöineen toimii apteekin katseenvangitsijana. Koko apteekin värimaailmaa raikastettiin kuparilla ja petroolinsävyllä.
VMP-interior Veli-Matti Paulasaari
Veli-Matti Paulasaari
vmp@vmp-interior.fi
0500 721 723