Olet täällä

Kaurialan apteekki

”UUTUUDENVIEHÄTYSTÄ RIITTÄÄ VIELÄKIN”

Kaurialan apteekki Hämeenlinnassa oli perinteinen kivijalka-apteekki, kunnes se muutti moottoritien päälle rakennettuun kauppakeskus Goodmaniin. Uusi ympäristö ja tila ovat saaneet apteekin henkilökunnan positiivisen innostuksen valtaan. 

Apteekissa on nyt aivan erilaiset asiakasvirrat kuin edellisessä paikassa. Henkilökunnalle on ollut uutta, että apteekkiin ei tulla pelkästään hakemaan apua tiettyyn vaivaan, vaan sinne tullaan katselemaan, mitä sieltä löytyy ja ostamaan vaikka lahjoja. Apteekkari Nina Ronimuksen mukaan se on ollut positiivinen shokki koko henkilöstölle.

Sekä apteekki että rakennusprojekti ovat Ronimuksen ensimmäiset. Tilaisuuteen vuokrata uusi liiketila oli tartuttava sen tullessa eteen, vaikka apteekista oli vasta tehty kauppasopimus. VMP-Interior tuli mukaan projektiin heti alkumetreillä.

Uusissa tiloissa on aikaisempaa vähemmän neliöitä, mutta ne on käytetty tehokkaammin. Tilat ovat myös valoisammat, avarammat ja asiakkaille esteettömät liikkua.

Apteekkari Nina Ronimus
Kaurialan apteekki
Oli kullan arvoista, että apunani oli suunnittelija, joka ymmärsi, mitä ollaan tekemässä. Suunnittelijoiden asiantuntemuksen ansiosta saimme pitkät ja kapeat neliöt hyvin hyötykäyttöön. Palveluvalinnan puoli on paljon suurempi kuin aikaisemmin ja takatiloista on turhat neliöt otettu asiakaskäyttöön.
Jukka Nummi
Designer
Pitkänmallinen kapeahko tila sekä vanhojen valintahyllyjen uusiokäyttö toivat hieman haasteita, mutta joustavilla kaluste- ja vuorausratkaisuilla saimme tilan avaraksi ja apteekin palvelupolun optimaaliseksi. Jatkossa myymälän koko keskiosa voidaan tarvittaessa järjestellä uudelleen siirrettävien kalusteiden ansiosta. Onnistuimme myös poikkeuksellisesti varaamaan apteekille kauppakäytävän puolelta lisätilaa, jossa voi järjestää esittelyjä sekä muita myynninedistämistapahtumia.
VMP-interior Veli-Matti Paulasaari
Veli-Matti Paulasaari
vmp@vmp-interior.fi
0500 721 723