Olet täällä

Hollolan apteekki kirimässä valmiiksi, uutta ja vanhaa "käsi kädessä"!

Lähettänyt 13. syyskuu 2017 - 14:14 käyttäjä VMP-Interior
VMP-interior teki Hollolan apteekin

Hollolan keskustaan rakennettuun uuteen suureen Prismaan on parhaillaan muuttamassa myös Hollolan apteekki. Apteekin asennustyöt ovat kovassa vauhdissa ja kaiken on tarkoitus olla valmista tulevana maanantaina, kun jo vietetään avajaisia.

Muuton yhteydessä apteekki siirtyy samalla myös robottiaikaan. Vaikka apteekin visuaalinen ilme onkin vasta rakentumassa, paljastetaan sentään remonttikohteen erikoisuuksista vähän jo jotain. Kohteessa kaikki ei ole aivan uutta, vaan voidaan sanoa käytettäneen myös ”kierrätystavaraa”, komeaa sellaista! Näyttävää antiikki-tammikalustoa pääsee pian ihailemaan kassojen läheisyydessä. Tämän meidän silmissämme lähes kansallisaarteen alkuperä juontaa Itä-Suomeen ja apteekkarilla voi olla tälle ihan oma tarinansakin kerrottavanaan…

Uudessa apteekissa tulee olemaan myös muita hienouksia. Tilaa koristaa tietysti Naava-älyviherseinä, pala suomalaista raikasta luontoa. Lisäksi visuaaliseen ilmeeseen on haettu vähän erilaista tummempaa vihreätä sävyä, kuin mitä yleisimmin nähty ”apteekin vihreä” edustaa.

Valmiista lopputuloksesta myöhemmin lisää!

vmp-interior_hollolan_apteekin_asennustyot_kaynnissa.jpg